Minun polkuni
Kaksivuotiaana minulla oli aavistus mutavellin parantavista voimista. Tänä päivänä savi on yksi tärkeimmistä raaka-aineista työssäni. Saven puhdistavat ja hoitavat ominaisuudet ohittavat kevyesti synteettiset lifting voiteet ja naamiot niin hinnassa kuin laadussakin. Savea kolotuksiin ulkoisesti ja suoliston puhdistukseen sisäisesti.
Eläimet ovat aina koskettaneet minua syvästi. Hyväntekeväisyystyö eläinten parissa on antanut paljon hyviä hetkiä. Kommunikointiin eläinten kanssa ei tarvita sanoja. Tunteet ja ajatukset välittyvät näkymättömästi.
Samalla tavoin pystyn kommunikoimaan ihmisten kanssa energian välityksellä. Energiahoidot haasteellisuudessaan ovat omanlainen mahdollisuus auttaa. Auttaja, kanssakulkija, kuuntelija ja hoitaja – sitä minä olen. Siinä sivussa värjäilen ihmisten hiuksia ja teen kasvohoitoja.
Usean työjakson jälkeen sairaaloissa hoitoapulaisena tunsin valtavaa tarvetta auttaa ihmisiä. Peruslääketiede ei kuitenkaan ollut minun tieni. Kampaaja-opintojen jälkeen kouluttauduin kosmetologiksi ja ilmoittauduin vyöhyketerapiakurssille. Useiden vaihtoehtoisten kurssien jälkeen taitoni ovat kehittyneet omaan tahtiin. Alkaessani tehdä intialaista päähierontaa tajusin tuntevani kehossa ihmisten kipuja ja tunnetiloja. Energeettinen keholuenta on muodostunut työtavakseni ja yhdistän sitä eri työmuotoihin.
Kokonaisvaltainen hyvä olo tulee siitä kun asiakas saa varaamansa ajan täydellisesti itselleen. Hoitaessamme ulkokuorta hoidamme samalla sisintä. Luonnonmukaisilla hoitotavoilla menemme kohti ihmisen aitoa olemusta. Niinkuin sipuli on ihmisen olemus peitetty erilaisilla kokemuksilla, peloilla ja tunteilla. Kannamme mukanamme paljon josta voisimme jo päästää irti.
Irtipäästäminen antaa mahdollisuuden rentoutua ja kuunnella rauhassa kehon viestejä. Jokainen tarvitsee oman hetkensä kuunnella sisintään ja tuntemuksiaan. Saa nauraa, itkeä ja antaa tunteiden tulla. Lukot kehon lihaksissa ja ikävät muistot rangassa pääsevät vapaaksi. Harakanpesässä aikuinenkin pääsee ”kehtoon”. Hoidossa voit tuntea olosi turvalliseksi. Ajatuksena pesä on paikka jossa poikaset saavat hellää hoitoa. Tässä pesässä on yksi hoidettava kerrallaan. Hoito on yksilöllistä ja juuri sinun tarpeisiisi räätälöityä. Tervetuloa Harakanpesään!

